Bändiesittelyt
HOS Big Band
HOS Big Band on nimensäkin mukaisesti suuri, 20-henkinen orkesteri, jonka riveissä soittaa joukko lahjakkaita musiikinopiskelijoita ja aktiiviharrastajia Helsingistä. Yhtye toimii Helsingin Yliopiston Hämäläis-osakunnan yhteydessä ja toivottaa kaikki osakunnan jäsenet tervetulleeksi soittamaan.
Keikkahistoriasta löytyvät esiintymiset mm. UMO Jazz Housessa, ravintola Dubrovnikissa, Tartu Big Band Festivaaleilla Virossa sekä Liize-klubilla Riikassa.
HOS Big Bandin ohjelmisto on laaja läpileikkaus big band -musiikkiin. Ohjelmiston perustan luovat ikivihreät jazz-klassikot, joiden rinnalle on viime vuosina tuotu modernimpia lattari- ja funk-rytmejä. Jazzin lisäksi yhtye taitaa myös perinteisen tanssimusiikin, kuten valssit, tangot ja humpat. Yhtyeen laaja ohjelmisto takaa sen, että tunnelma on taattu mitä erilaisimmissa juhlissa häistä yritysjuhliin.
Jyväskylä Big Band
50-vuotias Jyväskylä Big Band on keskisuomalaisista ammattimuusikoista ja musiikinopiskelijoista koostuva orkesteri, joka on erikoistunut suomalaisen big band -musiikin esittämiseen ja tilaussävellystoimintaan. Vuodesta 1998 JBB on tilannut teoksia kokeneilta säveltäjiltä ja nuorilta lupauksilta ja perinteeksi muodostunut lähes vuosittainen Ensikäsityksiä -kantaesityskonsertti järjestetään vuonna 2020 jo 17:nnen kerran.
Jyväskylä Big Band on yksi Suomen aktiivisimmista big bandeistä ja se on tehnyt yhteistyötä monien koti- ja ulkomaisten solistien ja säveltäjien kanssa sekä toteuttanut poikkitaiteellisia produktioita. Omien konserttiensa lisäksi JBB on esiintynyt eri tapahtumissa ja yritystilaisuuksissa sekä useilla suomalaisilla festivaaleilla, kuten Jyväskylän Kesä, Jyväskylä Summer Jazz, Tanssin Aika, Lahden Jazztori, Oulun musiikkijuhlat, Wine Garden ja Imatra Big Band Festival.
Orkesteria johtaa Ilkka Mäkitalo ja tuottajana toimii Henriika Steidel-Luoto.
Kuopio Big Band
Kuopio Big Band on kuopiolainen suuri jazzorkesteri, jonka juuret ulottuvat lähes 50 vuoden päähän. Välillä mm. Kalakukko Big Bandinä tunnettu KBB aloitti toimintansa alkuvuodesta 2019 jälleen Kuopio Big Band -nimen alla. Perinteikästä orkesteria ovat vuosien saatossa johtaneet mm. Hannu Sopanen, Herbert Lindholm, Klaus Salmi, Rauno Tikkanen, Sampo Hietanen, Antero Pirskanen, Hannu Hiltula ja Mikko Toivanen. Syksystä 2020 lähtien Kuopio Big Bandin kapellimestarina on toiminut Krzysztof Dobosiewicz.
Big bandin muusikot ovat edistyneitä alan harrastajia ja ammattimuusikoita. Orkesterin johtaja Mikko Toivanen on kuopiolainen pitkän linjan musiikkikouluttaja ja orkesterin pääsovittaja. Laulusolisti Teija Korhonen puolestaan on Savoniasta valmistunut laulunopettaja, joka työskentelee Lauluklubi Maestrassa ja Kuopion konservatorion rytmimusiikin ammattikoulutuksessa.
Orkesterin ohjelmisto kattaa laajan kirjon big band -musiikkin eri tyylisyyntia – aina swingistä ja balladeista rock-, pop- ja latin-rytmeihin.
LADIES FIRST BIG BAND
Ladies First Big Band on orkesteri, jossa lähes kaikki soittajat ovat naisia. LFBB on jo vuodesta 1993 viihdyttänyt yleisöä festivaaleilla, klubeilla, risteilyillä, häissä, merkkipäivillä sekä firmojen bileissä. Ulkomailla yhtye on keikkaillut mm. Ruotsissa ja Saksassa sekä useilla festivaaleilla Virossa. Juonnot sujuvat asiakkaan toiveiden mukaan kaikilla kolmella kotimaisella: suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Onpa bändi nähty soittamassa yhtä lailla Tukholman kaupungintalolla kuin yleisurheilun EM-kisoissa, viikinkiasuisina jokilaivalla, enkeliasuisina suorassa tv-lähetyksessä, golfkentällä ja rallin erikoiskokeella rekan lavalla.
Pääsolistin viittaa jo vuosia uhkeasti kantanut Rose-Marie Backström on saanut rinnalleen Sini Heinilän ja Susanna Erosen muodostaman enkelikuoron ja lisäpotkua naisrintamaan antaa miessolisti Tatu Oikarinen, joka laulaa menomusaa Robbie Williamsista Bruno Marsiin. Ladies First Big Band on nykyään peräti 22-henkinen: 13 puhaltajaa, tanakka viisihenkinen komppi sekä neljä laulajaa.
Keikkaohjelmistoon kuuluu bilemusiikkia soulin ja discon kulta-ajoilta: muun muassa Kool & the Gangia, Gloria Gaynoria, Donna Summeria, Aretha Franklinia, Michael Jacksonia, ABBAa, Bruno Marsia – Ladies night, I will survive, It’s raining men, Never can say goodbye, On the radio, Hot Stuff, Think, Let me entertain you, Blame it on the Boogie ja Uptown Funk.
Bändin konsepteihin kuuluu Disco Celebration -livediskoillat ja uuden ABBA-teemaisen shown ensiesitys keväällä 2020 Vuotalossa oli nopeasti loppuunmyyty.
Lahti Big Band
Vuonna 1984 perustettu Lahti Big Band tunnettiin Martti Peipon johtajakaudella swing-perinteen vaalimiseen erikoistuneena orkesterina. 2000-luvulla repertuaaria on laajennettu myös muun rytmimusiikin suuntaan. Kapellimestarina ja taiteellisena johtajana on vuodesta 2010 toiminut Erno Tiittanen, joka on sovittanut orkesterille useita ohjelmistoja.
Artistivieraita ovat 2010-luvulla olleet mm. Nat Newborn, Laura Voutilainen, Paula Koivuniemi, Ismo Haavisto, Maarit ja Sami Hurmerinta, Osmo Ikonen ja Nina Tapio. Orkesterilla on myös useita omia solisteja, ja yhteistyötä tehdään Soul Twin Sisters -duon kanssa.
Keväällä 2020 orkesteri toteutti Kalevi Louhivuoren kanssa Louis Armstrongin elämäntyötä kunnioittavan konserttikokonaisuuden. Vuoden 2019 panostuksia olivat Michel Legrandin ja Whitney Houstonin musiikille omistetut esiintymiset. Näilläkin produktioilla orkesteri on tuonut uusia sovituksia muidenkin kotimaisten big bandien ulottuville.
Lahti Big Band ry on vuodesta 1989 yhtäjaksoisesti järjestetyn Lahden Jazztori -festivaalin oikeudenomistaja, yhteen kokoava voima ja yksi tuottajista. Orkesteri tekee myös tiivistä yhteistyötä Lahden alueen musiikkioppilaitosten ja Lahden kaupungin kulttuuritoimen kanssa. Vuonna 2014 yhdistykselle myönnettiin Lahden kaupungin kulttuuripalkinto.
Orkesterin laajasta ohjelmistosta voidaan lyhyelläkin varoitusajalla koota ja harjoituttaa erilaisiin tilaisuuksiin tyylillisesti sopivia kokonaisuuksia. Esimerkkejä löytyy orkesterin kotivuilta löytyvästä ohjelmistoesittelystä.
Viime vuosina LBB on tilattu esiintymään muun muassa CGI:n yritystapahtumaan Hotel Clarionissa Helsingissä ja vuoden 2019 valtakunnallisten yrittäjäpäivien gaalaan Lahdessa. Orkesteria voi vuosittain kuulla Lahden Jazztorilla ja omissa teemakonserteissa.
Lappeenranta Big Band
Lappeenranta Big Bandin tarkoitus on antaa musiikin harrastajille mahdollisuus big band -musiikin soittamiselle ja esittämiselle. Orkesterin ominaispiirteenä on jo kauan ollut se, että samassa orkesterissa soittavat sekä kokeneemmat että nuoremmat jazz-musiikista kiinnostuneet soittajat. Moni orkesterin riveissä vuosien varrella soittanut nuori onkin lähtenyt musiikin ammattiopintojen pariin.
Orkesterin toiminta on viikoittaista ja lisäksi harjoituksia pidetään intensiivisinä viikonloppuharjoituksina tarpeen mukaan esiintymisten yhteydessä. LBB esiintyy tasaisesti ympäri vuoden omissa konserteissaan sekä muissa julkisissa tilaisuuksissa kuten kesätapahtumissa sekä yksityistilaisuuksissa. Orkesterin vakituisena kapellimestarina toimii Ismo Varis. Vierailevana kapellimestarina on viime aikoina säännöllisesti käynyt Johannes Salomaa. Tarpeen mukaan voidaan eri projekteissa käyttää myös muita vierailevia kapellimestareita.
Lappeenranta Big Bandin juuret ulottuvat vuoteen 1949, jolloin sotilasmuusikko Kauko Lahti perusti Lappeenrantaan tanssiorkesterin. Tuolloin lähdettiin liikkeelle kolmen saksofonin, kahden trumpetin sekä pasuunan ja rytmiryhmän voimin. Muutosten tuulet puhalsivat vuonna 1954 ja innokkaat muusikot perustivat täysikokoisen big bandin. Kapellimesterina toimi kultaseppä Yrjö Haikonen, joka myös soitti baritonisaksofonia. Vuonna 1955 orkesteri nimettiin Lappeenrannan muusikkojen suureksi tanssiorkesteriksi ja siitä lähtien orkesteri on toiminut yhtäjaksoisesti. Vuonna 1978 orkesterin kapellimestarina aloitti Olavi ”Olli” Spännäri, joka johti orkesterin suureen nousuun. Samaan aikaan orkesteri myös nimettiin uudelleen Lappeenranta Big Bandiksi.
Oulu All Star Big Band
Oulu All Star Big Band on Uleåborg Jazz Organisation ry:n hallinnoima oululaisten musiikkialan ammattilaisten kokoonpano. Vuodesta 2005 toiminut pohjoisen kokoonpano on saavuttanut suuren suosion big band -musiikin esiin tuojana, rohkeasti musiikillisia rajoja rikkovana kokoonpanona ja uuden big band -musiikin tuottajana.
Kokoonpanon solisteina on kuultu useita kansainvälisiä vieraita kuten Randy Brecker (USA), Peter Erskine (USA), Bob Mintzer (USA), Nils Landgren (SWE) Victoria Tolstoy (SWE), The Real Group (SWE), Cæcilie Norby (DEN), Lars Danielsson (SWE) ja Evelio Galán (CU). Suomalaisista muusikoista kokoonpanon solisteina ovat esiintyneet mm. Jarkko Ahola, Iiro Rantala, Jarmo Saari, Olli Ahvenlahti, Eero Koivistoinen, Antti Rissanen, Suvi Teräsniska, Saara Aalto, Jukka Eskola, Timo Lassy, Sami Pitkämö, Marzi Nyman, Aki Louhela, Inga Söder, M.A. Numminen, Laura Voutilainen ja Joonas Widenius. Kokoonpanon edessä on nähty vuosittain vierailevia kapellimestareita. Musiikilliset ulottuvuudet yltävät latinalais-amerikkalaisista rytmeistä rockmusiikkiin sekä uusista big band -sävellyksistä perinteisempään jazzmusiikkiin.
Ensimmäinen levytys ”Big Band Goes Heavy” julkaistiin 2010, solistina oli Jarkko Ahola. Lokakuussa 2014 julkaistiin Oulu All Star Big Bandin toinen levy ”70’s Revisited”, joka sisältää Olli Ahvenlahden ja Eero Koivistoisen sävellyksiä 70-luvulta sovitettuina big bandille. Oulu All Star Big Band on esiintynyt useilla festivaaleilla Pohjois-Suomessa ja tehnyt vuosien varrella säännöllisesti yhteistyötä Oulu Sinfonian, Oulun Konservatorion Pop & Jazz -koulutuksen kanssa sekä OYJO – Oulu Youth Jazz Orchestran kanssa.
Oulu Youth Jazz Orchestra
OYJO eli Oulu Youth Jazz Orchestra on Madetojan musiikkilukion sekä Oulun konservatorion yhteinen nuoriso- big band. Orkesteriin kuuluu noin 20 nuorta ja he ovat iältään 13-20 vuotiaita. Orkesterin tarkoituksena on perehdyttää opiskelijoita eri rytmimusiikin tyyleihin ja big band -soittoon sekä järjestää orkesterille esiintymisiä. OYJO koostaa lukukausittain uuden konserttiohjelmiston, jota esitetään konserteissa yhteistyössä mm. paikallisten festivaalien kanssa. OYJO kouluttautuu ja esiintyy myös yhdessä Oulu All Star Big Bandin kanssa. Monet OYJOssa soittaneet nuoret ovat hakeutuneet jälkeenpäin ammattimuusikon opintoihin. OYJO on toiminut nykyisessä muodossaan Jaakko Jauhiaisen johdolla vuodesta 2010.
Sointi Jazz Orchestra
Nuorten ammattilaisten muodostama Sointi Jazz Orchestra on syksyllä 2013 perustettu 18-henkinen yhtye. SJO tunnetaan persoonallisesta big band -perinnettä uudistavasta soundistaan, jonka mahdollistaa yhtyeen epätavallinen instrumentaatio: kokoonpanosta löytyvät vakituisesti mm. tuuba, käyrätorvi ja oboe. Tämän lisäksi yhtyeen sovituksissa hyödynnetään monipuolisesti muusikoiden eri sivusoittimia. SJO on erikoistunut erityisesti uuden konsertoivan (jazz)musiikin esittämiseen ja tyypillisesti konserttiohjelmistot ovat juuri SJO:lle räätälöityjä. Yhtye kantaesittää vuosittain myös täysin uusia konserttikokonaisuuksia.
Sointi Jazz Orchestran kotipaikka on Helsinki, mutta yhtye konsertoi säännöllisesti eri puolilla Suomea. Yhtye sijoittui kansainvälisessä big band -kilpailussa Hoofddorpissa (2018) 2. sijalle ja jaetulle 1. sijalle Suomen big band -mestaruuskilpailussa vuonna 2016. SJO on julkaissut kolme studioalbumia: Saarnaaja (2018, Nova Records) solistina Juhani Aaltonen, Tiernapojat (2017, omakustanne) ja Syntymä (2016, omakustanne) ja vuonna 2020 julkaistaan yhtyeen neljäs studioalbumi.
SUMU Big Band
Turkulainen SUMU Big Band sai nykyisen muotonsa vuonna 2011 toimittuaan sitä ennen lähes 50 vuotta puhallinorkesterikokoonpanona. SUMU Big Bandin muusikot ovat musiikin opiskelijoita, aktiiviharrastajia ja ammattimuusikoita. Soittajien omistautuminen, aktiivisuus ja voimakas yhteishenki ovat saaneet aikaan hienosti soivan big bandin. SUMU onkin aina valmis ylittämään itsensä ja yllättämään yleisönsä uusilla haastavilla projekteilla.
SUMU Big Band on tehnyt yhteistyötä monien big band -muusikoiden ja -kouluttajien kanssa, mikä on osaltaan kohottanut orkesterin intoa ja tasoa. Esiintymis- ja koulutusyhteistyössä ovat olleet mukana mm. Aili Ikonen, Petri Juutilainen, Jay Kortehisto, Jussi Lampela, Tero Lindberg, Tapio Maunuvaara, Sami Pitkämö, Severi Pyysalo, Antti Rissanen, Antti Sarpila ja Erno Tiittanen.
SUMU Big Band järjestää vuosittain useita konsertteja Turussa ja sen lähiympäristössä. Orkesteri on tehnyt konserttimatkoja myös naapurimaihin, Keski-Eurooppaan, Espanjan Aurinkorannikolle ja Teneriffalle. Jo perinteiksi muodostuneiden Joulu on tsääs -konserttien sekä jousisektioilla vahvistetun suuren orkesterin with Strings -konserttien lisäksi SUMU taipuu swingistä ja lattareista rakkauslaulujen kautta funkiin ja souliin. Omana erikoisuutenaan Turussa SUMU Big Band säestää myös Kauneimpia joululauluja useammassa tilaisuudessa joulun alla.
SUMU Big Bandin YouTube-kanavalla on nähtävänä etä-äänityksinä tehtyjä musiikkivideoita, joiden julkaisut aloitettiin keväällä 2020.
Turku Jazz Orchestra
Turku Jazz Orchestra on keväällä 2012 perustettu 17 soittajasta koostuva big band, jossa vaikuttaa yli 30 Turun seudulla toimivaa ammattimuusikkoa. Orkesterin ohjelmisto koostuu monipuolisesti rytmimusiikin eri tyyleistä aina big band -klassikoista tämän päivän jazziin.
Korkeasta tasostaan tunnettu Turku Jazz Orchestra on esiintynyt haastavilla ohjelmistoilla lukuisten kotimaisten huippumuusikoiden ja kapellimestareiden kanssa, kuten Eero Koivistoinen, Jimi Tenor, Iiro Rantala, Marzi Nyman, Severi Pyysalo, Sami Pitkämö, Diandra, Johanna Försti, Outi Tarkiainen, Antti Rissanen ja Ville Vannemaa. Lisäksi orkesteri tuo säännöllisesti Suomeen kansainvälisiä jazztähtiä, kuten belgialaistrumpetisti-
Nopeasti Suomen johtavien big bandien joukkoon noussut Turku Jazz Orchestra tekee säännöllisesti myös sävellys- sekä sovitustilauksia, ja konserttiohjelmaan kuuluu taiteellisesti kunnianhimoisia kantaesityksiä. Orkesterin taiteellisen johtajan pestiä on vuodesta 2018 hoitanut trumpetisti-sovittaja Tero Lindberg.
Marraskuussa 2016 Turku Jazz Orchestra julkaisi kiitellyn ensimmäisen levynsä Sulle salaisuuden kertoa mä voisin yhteistyössä Alba Recordsin, Turun filharmonisen orkesterin, Johanna Iivanaisen ja Jukka Perkon kanssa. Marraskuussa 2019 julkaistiin ensimmäisiä live-raitoja Turku Jazz Orchestran ja Jimi Tenorin yhteiskonsertista vuodelta 2018.
Turku Jazz Orchestra on järjestänyt myös sävellyskilpailuja sekä koulutustoimintaa oman Big Band -opiston puitteissa. Tulevaisuudessa opetustyötä suunnitellaan yhteistyössä Turun Musiikinopetus Oy:n kanssa. Orkesterin taustaorganisaationa toimii vuoden 2020 alusta lähtien Jazz City Turku ry.
UMO Helsinki Jazz Orchestra
UMO Helsinki Jazz Orchestra on jazzin ja uuden rytmimusiikin saralla ammattimaisesti toimiva orkesteri, joka esiintyy vuosittain noin sadassa konsertissa ja tapahtumassa. Vuodesta 1975 alkaen UMO Helsinki on julkaissut 60 albumia ja esiintynyt kotimaisten huippunimien lisäksi kansainvälisten jazztähtien kanssa. Orkesterin ohjelmisto ulottuu aina jazzista souliin ja klassiseen musiikkiin, yhdistäen yllätyksellisesti uutta ja vanhaa.