Tilaussävellykset
BIG BANG
Suomen big band -yhdistyksen projekti ”BIG BANG” tuo musiikkikentälle uutta soitettavaa; helppoa ja mielekästä suomalaista big band -musiikkia. Säveltäjinä ovat toimineet kokeneet big band -musiikin ammattilaiset.
Osa sovituksista on laadittu niin, että ne ovat soitettavissa minimikokoonpanolla, joka on 2 alttosaksofonia, 1 tenorisaksofoni, 2 trumpettia, 1 pasuuna, piano, basso ja rummut.
Osa kappaleista on sovitettu myös niin, että ne voi esittää myös täydellä big bandilla tai hieman vajaalla puhallinorkesterilla. Mukana ovat seuraavat stemmat: 2 alttosaksofonia, 2 tenorisaksofonia, 1 baritonisaksofoni, 4 trumpettia, 4 pasuunaa, kitara, piano, basso, rummut ja perkussiot sekä lisäsoittimina vielä 1-2 huilua, 1-2 klarinettia, 1-2 käyrätorvea, baritonitorvi ja tuba.

JAS Studiolla tammikuussa 2010

Projekti tuotetaan nettiversiona. Kappaleiden mp3-tiedostot ja sovitukset voi kopioida tältä sivulta löytyvistä linkeistä.
Yhtyeenä sovituksien demo-äänitteellä toimii vuonna 2000 perustettu Suomen Junior All Star Big Band. JAS big band on big band -yhdistyksen luotsaama junior big band, jossa soittaa pääsykokein valittu joukko musiikinopiskelijoita ympäri Suomea. Orkesteria johtaa Antti Rissanen. Äänitteen on äänittänyt ja miksannut Markku Veijonsuo, Varistoteles-studiolta.
Kappaleet ovat pakattuina .zip-formaattiin.
BIG BANG 2010
C-taso
Ralf Nyqvist – Ranta Rock (mp3)
Antti Rissanen – Roll’n Rock (mp3)
Markus Ketola – Riding Into The Dawn (mp3)
B-taso
Ralf Nyqvist – Peipposen Lattari (mp3)
Antti Rissanen – Trane Station (mp3)
Markus Ketola – Go Go (mp3)
A-taso
Ralf Nyqvist – Jackson Jump (mp3)
Antti Rissanen – New Love (mp3)
Markus Ketola – Bomba (mp3)
BIG BANG 2011
Petri Juutilainen – Take the Sonny’s Bluestrain to New Orleans
Petri Juutilainen – Too Many Miles From Davis City
Antti Rissanen – The Blues Wagon
Antti Rissanen – Happy Hour
Jukka Viitasaari – Etiäinen
Jukka Viitasaari – Perästä Kuuluu…
BIG BANG 2012
Antti Rissanen – Close To You
Antti Rissanen – The Blues Cafe
Ralf Nyqvist – Check Your Keys
Ralf Nyqvist – Yks,Yks,Kaks
Vellu Halkosalmi – 007
Vellu Halkosalmi – Reach Out
Vellu Halkosalmi – Rastas
BIG BANG 2013
Erno Tiittanen – Faces
Erno Tiittanen – Life Goes On
Markku Renko – Guts
Markku Renko – Someday Isle
Antti Rissanen – Happy People
Antti Rissanen – Ronald Reagan
BIG BANG 2014
Erno Tiittanen – Häftig
Erno Tiittanen – Vad Helvete!
Vellu Halkosalmi – Rest
Vellu Halkosalmi – Soul Survivor
Sasu Schildt – Baanalla
Sasu Schildt – Stupid Dancing
BIG BANG 2015
2015 BIG BANG-tilaussävelykset kantaesitettiin Espoossa sunnuntaina 11.10.2015. Orkesterina toimi Junior All Star Big Band ja kapellimestareina toimivat Antti Rissanen ja Petri Juutilainen.
Jussi Lampela – A First Impression
Jussi Lampela – The Essence
Vellu Halkosalmi – Minor Puppy
Vellu Halkosalmi – September Rain
Antti Rissanen – Banana Riot
Antti Rissanen – Spanish Delights
Ville Vannemaa – Mint Chocolate
Ville Vannemaa – Ecliptica
BIG BANG 2016
Teemu Takanen – Back and Forth
Pessi Levanto – Dry Toast
Pessi Levanto – Right Place, Right Time
Teemu Takanen – Rum’n’Riff
BIG BANG 2017
Vellu Halkosalmi – Fast Food
Vellu Halkosalmi – Jazzska
Janne Vihavainen – Mayan mohito
Janne Vihavainen – Palosenjärvi
Tuomas Turunen – Mr. Lou Gaboo
Tuomas Turunen – This is for Luca
BIG BANG 2018
Mari Talala – Goose doin’ the blues
Mari Talala – Soul Soleil
Mikko Hassinen – Brewbeck
Mikko Hassinen – Meilahti valssi
Rasmus Soini – Jatsitatsi
Rasmus Soini – Lakeudella
Ville Vannemaa – ADHD
Ville Vannemaa – Sparkling Water
Ville Vannemaa – Sparkling Wine