Markku Veijonsuolle ja Raimo Korhoselle arvostetut Count Basie -mitalit
Suomalaisen big band -musiikin kunniagalleriaan, Count Basie -mitalistien arvostettuun joukkoon, on nimetty kaksi uutta suurmiestä. Vuonna 2021 palkinnon saivat tuottaja, pasunisti Markku Veijonsuo sekä trumpetisti ja pitkän linjan musiikkipedagogi Raimo ”Raikka” Korhonen.

– Olemme täysin hämmästyneitä ja kiitollisia tällaisesta kunnioituksesta. Erittäin hienoa! iloitsee Korhonen.
Count Basie -mitali on tunnustus suomalaisen big band -musiikin eteen tehdystä työstä ja merkittävä elämäntyöpalkinto rytmimusiikin saralla. Mitaleja on jaettu vuodesta 1984 alkaen, ja niitä myöntää ansioituneille henkilöille Suomen big band -yhdistyksen hallitus. Nyt myönnetyt mitalit ovat järjestyksessään 39:s ja 40:s.
Nuorella iällä UMOn ykköspasunistiksi
Markku Veijonsuo muistetaan ennen muuta urastaan UMO:n pasuunasektiossa, jonka äänenjohtajaksi hänet rekrytoitiin jo 23-vuotiaana vuonna 1984. Sitä ennen kangasalalaislähtöinen Veijonsuo oli antanut näyttöjä muun muassa Break Big Bandissa, jonka taustoilta syntyi nykyinen Tampere Jazz Happening. 1970 -luvun loppupuolella Veijonsuo alkoi käydä Kangasalta käsin kaukana kotoa Pori Big Bandissa.
– Aloin soittaa siellä jossain vaiheessa liidiä. Se bändi teki siinä vaiheessa paljon kaikkea, ja kävi niin, että Thad Jones ja Simo Salminen olivat kerran vetämässä siellä proggista. Jones oli sanonut Simolle, että tuo liidipasunistihan vetää oikein hienosti. Simo sitten vei viestin [Esko] Linnavallille UMOon, johon minua pyydettiin aluksi keikoille ja vuonna 1984 vakanssille soittamaan liidipasuunaa, taustoittaa Veijonsuo.
Veijonsuon ura Suomen ainoassa päätoimisessa siviili- big bandissa alkoi miehen omien sanojen mukaan ”niin poikasena”, ettei joka viikko vierailleiden maailmantähtien suuruutta edes täysin ymmärtänyt. – Siellä oli Clark Terrya, Dizzy Gillespieta ja jopa Gil Evansia, heitä kävi siellä jatkuvasti. Sitä ei osannut silloin nuorena arvostaa, mutta on se ollut huikeaa aikaa, Veijonsuo kiittelee.
UMO:lla, nykyisellä UMO Helsinki Jazz Orchestralla, on korvaamaton roolinsa myös Korhosen uran käänteissä – tosin hieman nurinkurisella tavalla.
– Kun se nelostrumpetin paikka tuli hakuun, kisaan jäätiin minä ja [Heikki] Haimila. Onneksi mä en saanut sitä paikkaa, se oli mulle pelastus. En olisi nimittäin muuten päätynyt Arabiaan, jossa opetin lopulta 35 vuotta, Korhonen kertaa.
UMO tuli silti tutuksi. 1990-luvun parhaina vuosina Korhonen työskenteli UMOssa yhteensä useita kuukausia vuodessa, vaikkei kuulunutkaan vakituiseen kalustoon. Freelance-trumpetistina yli puoli vuosisataa toiminut Korhonen loi päätoimisen uransa opettajana Pop & Jazz Konservatoriossa Arabianrannassa, josta hän jäi eläkkeelle kymmenkunta vuotta sitten.
Oulunkylästä Pori Jazzin päälavalle
Korhosen ensikosketus big bandeihin tapahtui Helsingissä Kaj Backlundin johdatuksessa. Hän opasti nuoren Pihlajamäen pojan maanantai-iltaisin Kulttuuritalolla treenanneeseen Kultis Big Bandiin.
– Backlund sitten talutti – ja todella voi sanoa, että talutti – mut Oulunkylän pop-jazzopistoon, ja sanoi, että ”kuule, tää on sun paikka”, Korhonen kertoo.
Paikka oli toden totta oikea. Oulunkylässä perustetussa big bandissa Korhonen pääsi soittamaan muun muassa Peter Lerchen ja Jukkis Uotilan rinnalla. Jo vuonna 1978 nuorukaiset esiintyivät Pori Jazzin päälavalla!
Pasunisti Veijonsuo on UMO-vuosiensa jälkeen myynyt soittimensa ja työskentelee nykyään Varistoteles-studioillaan äänittäjänä ja tuottajana. Hänen käsistään ovat lähteneet maailmalle muun muassa valtionosuutta saavan Riku Niemi Orchestran viimeisimmät julkaisut sekä paljon klassista musiikkia. Korhosen trumpetti puolestaan soi yhä – muun muassa Tapiola Big Bandissa, jonka toiminnassa Raikka on
ollut mukana vuodesta 1976 saakka.
Edelliset Count Basie -mitalit on jaettu viimeisimpien big bandin SM-kisojen yhteydessä marraskuussa 2018. Tuolloin mitalistien joukkoon aateloitiin UMOssa pitkät urat tahkonneet Pertti ”Pepa” Päivinen ja Teemu Salminen sekä pitkän linjan SBBY-aktiivi Anja Mauranen. Jäsenorkesterit voivat ehdottaa big band -yhdistykselle uusia monipuolisesti ansioituneita big band -muusikoita tulevaisuuden mitalisteiksi.